Kunnianhimoinen Karvia on vuoden pyöräilykunta 2017

17. maaliskuu 2017 - 13:11 | Matti Hirvonen

Karvia valittiin vuoden pyöräilykunnaksi. Perusteluna tunnustukselle ovat pitkäjänteinen, vaikuttava ja kuntalaisia huikeasti aktivoiva työ pyöräilyn hyväksi. Karvialla on toteutettu lähes vertaansa vailla olevaa kampanjointia, aktivointia sekä pyöräilytapahtumien järjestämistä yhdessä kuntalaisten kanssa. Katso kuva palkitsemisesta täällä. (kuvaaja Martti Tulenheimo)

Karvia on ollut mukana Satakunnan haastepyöräilyssä vuodesta 1992 ja voittanut ylivoimaisest
Vapusta juhannukseen kestävän kampanjan viimeisten kymmenen vuoden ajan. Kuntalaisten pyynnöstä kampanjaa on jatkettu omatoimisesti ensin elokuun ja nykyisin syyskuun loppuun. Suorituksia on kirjattu kesän aikana yli 20 000, joka on epävirallinen Suomen ennätys suhteutettuna kunnan asukaslukuun, joka on 2475 asukasta.  

Kuntalaiset ovat yhdessä jalostaneet pyöräilystä omaleimaisen, paikallisen tuotteen, joka tutustuttaa asukkaat kotikunnan kulttuuriin ja luontoon. Haastepyöräilyn kylkeen on kehitetty 25 oheistapahtumaa. Kerran viikossa järjestettävät pyöräilytapahtumat keräävät 50-140 osalllistujaa / kerta, eli parhaimmillaan noin 6 prosenttia koko kunnan asukkaista. Pyöräilyn ympärille on kuntalaisten aloitteesta syntynyt myös taidetta. Kaikki alkoi yksittäisten kuntalaisten loihtimista tienvarsipatsaista, joissa kaikissa oli pyörä mukana. Viiden viime vuoden ajan kunta on järjestänyt asukkaiden ja matkailijoiden iloksi Pyöräilijäpatsas-kisan, jonka voittaja palkitaan polkupyörällä.

”Suhtaudumme pyöräilyn edistämiseen erittäin kunnianhimoisesti ja olemme mielestäni onnistuneet saamaan ihmiset pyöräilemään nimenomaan ilon, yhteisöllisyyden ja luovan hulluuden avulla,” kertoo liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi. ”Olemme päässeet näin hyviin tuloksiin siksi, että teemme pyöräilystä hauskaa ja sosiaalista puuhaa. Oheistapahtumissa tavataan tuttuja, jutellaan ja tarinoidaan sekä koetaan vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta. Meillä on pyöräilyn suhteentodella hyvä pöhinä päällä.

Pyöräilykuntien verkoston jäsenyyden innoittamana Karvialle hankittiin Willi Karvia -tavarankuljetuspyörä, jota voidaan käyttää messuilla ja lainata erilaisiin tapahtumiin. Lisäksi kunnan ”Terveyskioskista” saa maksutta lainaan juuri hankitut kaksi paksupyörää. Vuonna 2011 liikuntasihteeri räätälöi aktiivipyöräilijöille henkilökohtaisen pyöräilypassin, joka innosti pyöräilemään entistä enemmän. Joka päivä kymmenen kilometrin polkaisusta saa yhden pisteen ja oheistapahtumaan osallistumisesta kolme. Tapahtumaleimoista syntyy passiin kannustava lause (2016) ”Williä voimaa ja iloa polkien”

”Karvialla on jo pitkään ymmärretty pyöräilyn monipuoliset hyvinvointivaikutukset ja siksi aktivoimme asukkaitamme pyörän selkään kaikin mahdollisin keinoin,” sanoo kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma. ”Pyöräily on merkittävä ennalta ehkäisevä terveysliikuntamuoto, joka on tuonut säästöjä kunnan sosiaali- ja terveystoimen menoista. Monesti ennaltaehkäisevä työ jää vain juhlapuheisiin, mutta meillä sitä todella tehdään. Pyöräilijät kuuluvat oleellisesti meidän kuntakuvaamme.”

Isoimmat pyöräliikenneinvestoinnit viime vuosilta ovat kaksi kävelyn ja pyöräilyn väylää kouluille (Sarvela 4 km ja Kantti 7 km keskustasta), joista jälkimmäinen rakennettiin suurelta osin talkoilla, kun ELY-keskuksen rahat eivät riittäneet. Näiden hankkeiden kokonaiskustannukset olivat noin 965 000 euroa, josta suurin osa oli kunnan panostusta.

Kirkonkylälle on valmistunut uusi Yhtenäiskoulu, johon yhdistetään 4 pienempää koulua. Uudelle koululle tulossa hyvä punaisella asfaltilla korostettu pyörätie sekä laadukkaat katetut pyöräparkit. Yleistavoite muutekin pyöräilyn houkuttelevuuden nostaminen ja kyyditysoppilaiden vähentäminen. Karvialla pyöräily koskee kaikkia kuntalaisia.

Myös pyörämatkailun ja maastopyöräilyreittien kehittäminen  on Karvialla hyvässä vauhdissa lähialueen kansallispuistot ja muut luontokohteet hyödyntäen.

”Karvia on ensimmäinen pieni kunta, joka on koskaan saanut Vuoden pyöräilykunta -tunnustuksen. Karvian kunnianhimoinen asenne toimii loistavana esimerkkinä siitä, että myös pieni kunta voi tehdä monipuolista ja edistyksellistä työtä pyöräilyn puolesta, ” iloitsee Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen.

Tunnustus luovutettiin Karvian kunnan edustajille Suomi Pyöräilee -tietoiskussa Helsingissä 17. maaliskuuta klo 12.00. Tunnustusta olivat vastaanottamassa kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma ja liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi.

Suomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta on vuodesta 1991 alkaen myöntänyt Vuoden pyöräilykunta-tunnustuksen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi.