Omat työkalut

Hankkeen esittely

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit on liikuntakasvatukseen ja liikenneturvallisuuteen suuntautunut hanke koulujen ja perheiden pyöräilyn sekä kävelyn edistämiseksi.

Tavoitteena on liikunnan lisääminen koululaisten ja perheiden arjessa. Lisäksi pyritään vahvistamaan lasten turvallisen liikkumisen taitoja ja rohkaistaan lapsia ja perheitä valitsemaan ympäristöystävällisempiä liikkumistapoja. Hanke lisää vanhempien yhteisöllisyyttä ja parhaimmillaan se myös parantaa koulun ja kodin välistä yhteistyötä.

Pyöräilevissä ja kävelevissä koulubusseissa koulumatka tehdään aikuisen johdolla isommassa ryhmässä. Pyöräilevistä tai kävelevistä oppilaista ja aikuisesta ”kuljettajasta” koostuva ”bussi” liikkuu ennalta sovitun reitin ja aikataulun mukaan. Bussiin voi hypätä mukaan ”pysäkeiltä”. Pysäkkien sijoittelussa kiinnitetään huomio turvallisuuteen ja kohtuullisiin etäisyyksiin. Hanke on suunnattu peruskoulun alimpien luokkien oppilaille.  

Ensivaiheessa koulubusseja toteutetaan 10 pilottikoulussa eri puolella Suomea.

Koulubussit toteutetaan osana opetus- ja kulttuuriministeriön Liikkuva koulu –hanketta. Muita yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Liikenneturva, Suomen Pyöräilyunioni ry, Suomen Latu ry sekä vanhempainyhdistyksiä ja paikallisia pyöräilyseuroja.

Tarkempi hanke-esittely

Pilottikoulut ja reitit  

23.9. 2011

Turengin kävelevät koulubussit Ylen Hämeen alueuutisissa

 Juttu keskiviikolta 21.9.:

http://areena.yle.fi/video/1316613620162

 

Tiedote 17.8.2011

ELÄVÄT KOULUBUSSIT STARTTASIVAT KÄPYLÄSSÄ

Käpylässä on tänään aloittanut liikennöimisen kolme elävää koulubussia: kävelevät koulubussit Kätilöopistolta ja Valtimontieltä, sekä pyöräilevä koulubussi Koskelasta. Ideana on, että koulumatka kuljetaan isommalla porukalla ja aikuisen johdolla. Pyöräilevistä tai kävelevistä oppilaista ja aikuisesta ”kuljettajasta” koostuva ”bussi” liikkuu ennalta sovitun reitin ja aikataulun mukaan. Bussiin voi hypätä mukaan ”pysäkeiltä”.

Käpylän koulubussit ovat osa laajempaa hanketta, jossa muualla maailmassa jo vuosikymmeniä pyöritettyä toiminta käynnistetään Suomessa. Liikkeelle lähdetään 10 pilottikoulun voimin. Hankkeen toteuttaa Pyöräilykuntien verkosto osana opetus- ja kulttuuriministeriön Liikkuva koulu –hanketta.

 - Mietimme koululla jatkuvasti miten voimme parantaa koulumatkojen turvallisuutta ja lisätä lasten arkiliikuntaa. Haluamme myös edistää ympäristön ja ilmaston kannalta kestäviä tapoja liikkua. Tartuimmekin heti tilaisuuteen, kun saimme kuulla Pyöräilykuntien verkoston projektista, toteaa Käpylän peruskoulun rehtori Sirpa Kopsa

Käpylän koulun liikenneympäristö on vilkkaasti liikennöidyn Koskelan tien takia haasteellinen. Aamuisin koulun aluekin on monen muun koulun tapaan vilkkaasti liikennöity paikka, koska vanhemmat tuovat lapsiaan autolla kouluun.

 - Myös vanhempainyhdistys innostui turvallisuutta lisäävästä hankkeesta. Halusimme tarjota tämän vaihtoehdon ja kannustaa vanhempia vaihtamaan koulukyydin autolla yhteiseen koulumatkaan pyörällä tai kävellen useamman lähiseudun lapsen kanssa, painottaa Aino Halonen Käpylän peruskoulun vanhempainyhdistyksestä.

Busseissa koulumatkansa kulkeville oppilaille tarjotaan heijastinliivit. Pyöräilevässä koulubussissa edellytetään pyöräilykypärän käyttämistä ja pyörän kunto tarkistetaan.

Paitsi liikenneturvallisuudesta ja arkiliikunnan lisäämisestä, kyse on myös lasten ja vanhempien yhdessäolosta ja yhteistyöstä.

- Näemme tämän keinona lisätä yhteisöllisyyttä naapuruston lasten ja vanhempien kesken. Tällaisen toiminnan tukeminen sopiikin erittäin hyvin Käpylän yhdyskuntaklubille, jonka tarkoituksena on saada käpyläläiset ottamaan vastuuta alueestaan ja sen nuorisosta ja kehittämään sukupolvien välistä yhteistoimintaa, linjaa Käpylän yhdyskuntaklubin toiminnanjohtaja Heikki Takkinen.

Lisätietoja:

Käpylän peruskoulun rehtori Sirpa Kopsa, gsm: 040 334 9152

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Aino Halonen, gsm 050 542 6782

Käpylän yhdyskuntaklubin toiminnanjohtaja Heikki Takkinen, gsm: 050 050 4451

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit –hankkeen projektipäällikkö Petteri Nisula, gsm: 044 550 1445

 

Koulubussien aikataulut ja reitit 17.8  

1-2 –luokkalaisten kävelevät koulubussit

 Kävelevä koulubussi Kätilöopistolta

 1. pysäkki: kokoontuminen nuorisotalon aukiolla (Isonniitynkatu 7) – bussi lähtee kello 8:30 - bussi etenee Sofianlehdonkatua

 2. pysäkki: Vähänkyröntien (eli kasvitarhojen välinen tie) ja Kalervonkadun kulma bussi lähtee 8:40

 3. pysäkki: Koskelantien ylitys Kalervonkatua, bussi Koskelantien eteläpuolella liikennevaloissa 8:45

Kävelevä koulubussi Valtimontieltä

 1. pysäkki: kokoontuminen bussihallien kohdalla Valtimontien ja Koskelantien risteyksessä - bussi lähtee kello 8:30

bussi etenee Koskelantien eteläpuolista (parittomien numeroiden puolista) jalkakäytävää

 2. pysäkki Intiankadun ja Koskelantien risteys  - bussi lähtee kello 8:40

 3. pysäkki Koskelantien Alepan kohdalla -  bussi lähtee kello 8:45

Viidesluokkalaisten pyöräilevä koulubussi Koskelasta:

 Kokoontuminen Koskelan Alepalla (Antti Korpin tie 3) 8:30

 Bussi lähtee 8:40

 reitti:

Kunnalliskodintie

Käpyläntie

Koskelantien keskiväylä

tien ylitys koulun kohdalla liikennevaloissa

 Fillaripoliisit ajavat ensimmäisen pyöräilevän koulubussin mukana.

 

Lisätietoja:

projektipäällikkö Petteri Nisula, petteri.nisula@poljin.fi

gsm: 044 550 1445