Julkaistu lehdessä 4/08

Matkan mittari – mittarin matka

Asensin pyörääni elämäni ensimmäisen kerran matkamittarin. Tai ajotietokoneiksi niitä nykyisin kutsutaan. Pyörätietokoneessani on kaikkiaan 12 toimintoa. Se näyttää minulle nopeuden, osamatkan, ajoajan, keskinopeuden, maksiminopeuden ja kokonaismatkan. Sillä voi myös ottaa aikaa ja vertailla nopeuksia ja keskinopeuksia. Peruskone siis.

Lapsena kaverillani oli pyörässään mittari. Se näytti nopeuden ja poljetut kilometrit. Ajoimme perätysten maalaiskoulumme lähellä olevaa suurta ja jyrkkää mäkeä. Kyyryssä ohjuksina, jottei ilmanvastus olisi pienentänyt vauhtia. Viisari näytti hurjia lukemia. Ja harjoittelemalla vauhti vain kasvoi. Onneksi tie oli vähäliikenteinen.

Nyt ensimmäisenä päivänä uusi henkilökohtainen pyörätietokoneeni näytti keskinopeudekseni kaupungin pyöräteitä päästellessäni reilun 20 kilometriä tunnissa. Toisena päivänä pääsin jo 21 kilometrin keskivauhtiin. Mitäköhän se on loppukesästä, jos vauhti kasvaa tätä menoa. Hiki ainakin lisääntyi. Tuntuu, että mittarin lukemaa tulee tuijotettua aivan liikaa matkan edetessä. Jyrkähkössä ylämäessä vauhti putosi 13 kilometriin ja sotkin kovemmin, jottei se tippuisi enempää. Ei hyvä. Ei ole mukava aloittaa työpäivää tai mennä asioimaan naama punaisena, paita märkänä ja reksonat pettäneenä. Pyöräyttäisiköhän mittarin ohjaustangon alle, jottei sitä tulisi pällisteltyä turhaan. Tai ehkä se on vain ensipäivien huumaa.

Mitäs sen oikeastaan on väliä, paljonko keskinopeuteni on. On mitä on, ei se tee minua yhtään tyytyväisemmäksi. Pyöräilynhän pitäisi olla nautinto. Minulle kulloiseenkin tilanteeseen sopiva vauhti on paras. Välillä täytyy kadulla ajaessa autojen kanssa kiihdytellä ja toisinaan voi kurvailla leppoisan laiskasti. Onnellisemmaksi sen sijaan tulen niistä maisemista, joiden halki poljen. Tai ainakin useimmiten. Onhan tuo pyöräilijälle tarjottu liikenneympäristö välillä aika karu ja raaka. Mutta niillä viherympäristöjen halki vievillä laatukäytävillä, kun linnut laulavat, kunnaat viheriöivät ja aurinko helottaa, rauhoittuu mieli. Kiire kaikkoaa ja tulee tilaa omille ajatuksille. Tällaisia raittejahan pitäisi saada lisää.

Ajotietokoneeni kertoo myös kellonajan. Se on puolestaan hyvä, sillä silloin minun ei tarvitse ajaessani kaivaa kännykkää taskusta. Toisaalta se muistuttaa alvariinsa, että olen myöhässä, mikä siten on suoraan suhteessa hien määrään ja vieläpä eksponentiaalisesti.

Kaupungin raitteja ja katuja pyöräillessäni, maaseudun pientareita polkiessani en kerää kilometrejä, ehkä polje keskinopeuksia. Mittari – anteeksi polkupyörän ajotietokone – ei siten taida sopia minulle.

Mitähän hullutuksia hankin seuraavaksi?

Räpättipinna

Ketjupolttajan pakina - julkaistu lehdessä 12/06

 Talvihoitoa

Katuisännöitsijä Kettunen heräsi ja sanoi hohhoijaa. Hän pani silmälasit päähänsä, raapi päätään, avasi verhon ja katsoi, onko illalla alkanut pyry jo laantunut. Lumihiutaleet tanssivat katulyhtyjen alla. Pitäisikö aurat panna liikkeelle? Kettunen pohti. Talvikunnossapidossa on näet kaksi vaihtoehtoa, hoitaa tai olla hoitamatta. Kunta ja tiehallinto päättivät juuri olla hoitamatta kevyen liikenteen väylää maantien varressa. Eihän siinä talvella ennenkään ollut jalankulkijoita tai pyöräilijöitä kulkenut, kun ei ollut väylääkään. Mitä sitä turhaa auraamaan. Ja tuskin on tänäkään talvena juuri kulkijoita. Ehkä siihen saadaan latu.

Hyvä siis on jos ei aurata, Kettunen tiesi, mutta jos kuitenkin aurataan, pitää panna aurat liikkeelle ja sitten pitää säästää jostakin muusta, sillä säästämistä vartenhan kunnat ovat olemassa.

Maansiirtourakoitsija Komulainen oli jo hereillä, kun tieisännöitsijä Kettunen soitti ja sanoi, että on tullut lunta. Tiesihän Komulainen sen kun oli ollut koiraa ulkoiluttamassa. Koira oli jaksanut vain naapurin postilaatikolle, mistä Komulainen oli sen tuonut sylissään takaisin. Maansiirtourakoitsija toimi talvella lumensiirtourakoitsijana, jonka kunta oli palkannut auraamaan jalankulku- ja pyöräteitä. Siinä hommassa oli tasan kaksi vaihtoehtoa, aurata kevyen liikenteen väylä ennen katua tai kadun jälkeen. Jos aurasi ennen katua, niin hyvä, sillä silloin pääsi kulkemaan kouluun ilman suksia. Mutta takaisin tullessa oli katulumet aurattu väylälle. Jos taas aurasi kadun ensin, kouluun mennessä oli sekä katulumet että sadelumet jaloissa, ja jos ei ollut suksia piti talsia nivusia myöten hangessa tai kävellä kadulla, pimeässä liukkaalla tiellä, autojen ja bussien joukossa. Ja se oli paha.

Traktorinkuljettaja Niemelä oli jo päässyt aamulehtensä sarjakuviin, kun lumensiirtourakoitsija Komulainen ilmoitti, että aura piti valjastaa traktorin eteen ja lähteä lenkille. Niemelä kertasi vielä mitä B. Virtanen lausahti vaimolleen, imi munaruisleivän murut sormistaan ja veti nahkasaappaat jalkaan.  Jos pyörätie aurataan, traktorinkuljettaja Niemelä mietti, sen voi aurata tarkasti kuin partahöylällä tai vähän sieltä päin niin kuin sähköparranajokoneella, niin että tien päälle jää lumen sänki. Eihän sillä pakkasilla mitään väliä ole, kun hanki on kova ja kestää. Mutta sitten kun tulee suoja tai keväällä kun lumet sulavat, eron kyllä huomaa. Sillä siinä 10-15 sentin lohkeilevassa sohjossa ei pysty ajamaan pyörällä, eikä siinä kyllä juuri pysty kävelemäänkään. Kun traktorinkuljettaja Niemelän vaimo ajoi joka päivä pyörällä töihin, perheessä oli kyllä käyty läpi millainen sänki kenenkin aurasta jää.

Kun pyöräilijä Saikansalo pani töihin lähtiessään takin niskaansa ja talvikengät jalkaan. Hän tiesi, että talvella oli kaksi vaihtoehtoa, pyöräillä tai läskiytyä. Kyllä pyöräilijä talvella pakkasen varalta vähän läskiä tarvitseekin, mutta liikunnan puute laiskistaa. Saikansalo oli varautunut talvipyöräilyyn nastarenkailla ja kaulahuivilla. Lumipyryn jälkeen hän lähti aurattua väylää pitkin töihin. Tarkasti ajeltua tietä pitkin matka sujui joutuin, kevyt pakkanen sai posket punaisiksi työpaikalle saavuttaessa, mutta hiki ei ollut päässyt kostuttamaan. Pieni liikunta terästi ja antoi energiaa enemmän kuin toinen puurolautasellinen. Työpöydän ääressä Saikansalo veti pikkutakin päällensä kaiken varalta, etteivät märät kainalot näkyisi, jos vaikka tulee tiukka paikka asiakkaan kanssa. Muutoin hän oli niin pirteä, että sai jo ennen aamukahvia vastatuksi kolmeen sähköpostiin. Pyöräilijä Saikansalo tiesi että joissakin työpaikoissa maksetaan kannustuksena palkanlisää kunnon ylläpidosta, toisissa taas ennen kaikkea säästetään. Hän oli kyllä säästöjä tuonut: ei pyöräilijälle ollut tarvinnut rakentaa kallista autopaikkaakaan pihalle.

Päivällä ilma lämpeni, ja lumi alkoi nuoskaantua. Suojan jälkeen tulee taas pakkanen. Silloinkin Kettusella on valittavana kaksi vaihtoehtoa, hiekoituttaa jalankulku- ja pyörätie tai vain jalankulkupuoli. Naapurikunnassa oli hiekoitettu vain toinen puoli. Pyörätiellä kelkkailtiin talvella. Se palveli kauppaan potkivia vanhuksia ja kouluun meneviä lapsia. Muutamat pyöräilijät ajoivat jalankulkijoiden puolella, mutta ei siinä ruuhkaa ollut. Ei talvella ole ruuhkaa kevyen liikenteen väylillä, jostakin syystä.