Pyörällä pääsee
Polkupyörä on erinomainen tapa liikkua lyhyillä matkoilla.
Uusimman
henkilöliikennetutkimuksen (HLT 04–05) mukaan pyöräilyn osuus kulkutapaosuuden
mukaan tarkasteltuna on noin 9 prosenttia (HLT 98–99 pyöräilyn kulkutapaosuus
oli 11 %).
Suomalaisten asenteet pyöräilyä ja pyöräilyn kehittämistä kohtaan ovat myönteisiä. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla YTV:n vuonna 2004 suorittaman laajan haastattelututkimuksen perusteella pyöräilyn osuutta pitäisi kasvattaa merkittävästi tai vähän yhteensä 78 prosentin vastanneista mukaan (YTV - Kevyen liikenteen haastattelututkimus 2004). Sen sijaan autoilun vähentämistä merkittävästi tai vähän toivoi 69 prosenttia. Saman tutkimuksen mukaan sekä päättäjistä että asiantuntijoista pyöräilyn osuutta seuraavan 20 vuoden aikana lisäisi merkittävästi tai vähän 94 prosenttia.
Pyöräilyn tietoisku:
-
Suomessa on noin 3,5 miljoonaa polkupyörää.
-
Taajamissa polkupyörän on todettu olevan nopein kulkuväline alle 7 kilometrin matkoilla.
-
Lähes puolet (43 %) henkilöautolla kuljettajana tehdyistä matkoista on alle viisi kilometriä, neljännes (28 %) alle kolmen kilometrin.
-
Joka kolmannella kotitaloudella ei ole lainkaan autoa käytettävissään, Helsingin Kalliossa jopa 70 % kotitalouksista on autottomia.
-
Yhteen auton parkkiruutuun mahtuu noin 10 polkupyörää.
-
Kaikista henkilöliikenteen matkoista 10,8 % tehdään Suomessa pyörällä. Oulussa jopa viidennes matkoista taittuu polkupyörällä. Eräissä Hollannin kaupungeissa jopa puolet matkoista tehdään polkien.
-
Pyöräilyn kaksinkertaistuessa ovat säästöt terveys- ja sosiaalimenoissa yli 66 miljoonaa euroa vuodessa.
-
Säästöt henkilöauto-onnettomuuksien kustannuksissa ovat vuositasolla noin 27-56 miljoonaa euroa, jos pyöräily kaksinkertaistuu ja onnettomuudet lieventyvät.