Polkupyörä on fiksu valinta
-
Liikenteen osuus hiilidioksidin (CO2) kokonaispäästöistä Suomessa on reilut 20 %.
-
Autoliikenne on pahin ympäristömelun lähde. Tieliikenteen aiheuttamasta melusta kärsii miljoona suomalaista.
-
Katalysaattoreista huolimatta tuottaa henkilöauto ilmaan noin tuhatta erilaista aineyhdistelmää.
-
Melu lisää stressiä ja vähentää sosiaalista kanssakäyntiä, haittaa keskittymistä ja lisää unihäiriöitä
-
Pohjavesiesiintymät ovat erityisesti harjualueilla vaarassa teiden suolaamisen vuoksi.
-
Kilometri uutta valtatietä tärvelee kolmesta viiteen hehtaaria maa- ja metsätalousmaata.
-
Liikenteen ympäristöhaitoista 70-90 % aiheutuu tieliikenteestä.
-
Hajautettu yhdyskuntarakenne pakottaa ihmiset käyttämään omaa autoa.
-
Kävelykatuja tutkittaessa on niiden havaittu lisäävän kauppojen myyntiä.
-
Liikenteen ympäristövaikutusten kokonaisvaltainen huomioon ottaminen edellyttää koko elinkaaren tarkastelua: öljyn porauksesta, -jalostuksesta ja kaivostoiminnasta useiden teollisuus- ja palvelualojen sekä tienrakennuksen kautta auto- ja öljyjätteiden käsittelyyn.
-
Henkilöautolle sattuu onnettomuuksia henkilökilometriä kohti 2.3 kertaa enemmän kuin linja-autoille ja noin 11 kertaa niin paljon kuin junille.
-
Logistiikan parantaminen vähentäisi liikenteen ympäristöhaittoja.
-
Tilan tarve on eräs näkyvämpiä liikenteen ympäristöongelmia.
-
Turun keskustan maa-alueesta on kolmasosa liikenneväylien ja autojen pysäköintialueiden peitossa.
Tietoa ympäristön tilasta ja sen suojelusta
Suomen luonnonsuojeluliitto ry
Ilmanlaatu - Ilmatieteen laitos
Tampereen yliopiston ympäristöprojekti