Pyöräilyn lajikirjo
Pyöräilyn lajikirjo on valtava ja entisestään kasvanut viime vuosina. Tutuimpia lajeja ovat varmasti arkipyöräily, kaupunkipyöräily tai vaikkapa kilpapyöräilystä tutuksi tullut maantieajo. Näiden vanhojen lajien lisäksi on kuitenkin syntynyt koko joukko alalajeja, joissa akrobatialla on oma merkittävä osuutensa. Polkupyöräkauppiaat tarjoavat eri lajeihin runsaasti eri vaihtoehtoja, joten onkin hyvä miettiä tarkkaan, millaiseen käyttöön oma pyörä loppujen lopuksi päätyy.
- Alamäkiajossa (Downhill eli DH) ajetaan yksitellen kelloa vastaan rataa, joka kulkee nimensä mukaisesti alamäkeen. Yksi lasku kestää yhdestä kymmeneen minuuttia, ja rata on ajoteknisesti haastava, sisältäen eri kaltevuuksia, kivikkoa, juurakkoa, kuivaa ja märkää maastoa, hyppyreitä ja pudotuksia.
-
Arkipyöräilyllä tarkoitetaan tavallisten arkielämään liittyvien matkojen suorittamista polkupyörällä. Tällaisia ovat työmatkat, matkat kouluihin ja oppilaitoksiin, asiointimatkat kauppoihin ja virastoihin sekä matkat harrastuksiin jne.
-
Bicycle Four Cross Alamäkiajon alalaji. Useampi kilpailija ajaa kerrallaan (usein pudotuspelinä) lyhyellä radalla. Radat voivat olla esim. hiekka- tai metsäratoja.
-
BMX (Bicycle Motocross) Kilpapyöräilylaji. Tasapainoon ja koordinaatiokykyyn keskittyvä taitolaji.
-
Dirt BMX:n alalaji. Ideana on hypätä hyppyreistä ja tehdä näyttäviä temppuja. Freestyle-laji.
- Fitnesspyöräily Maantiepyöräilyn ja retkipyöräilyn sekoitus. Kuntopyöräilylaji.
-
Flat BMX:n alalaji. Tasaisella maalla pyörällä tasapainottelua ja pyörän koordinaatiota sisältävien temppujen suorittamista. Freestyle-laji.
-
Four Cross Alamäkiajon alalaji. Useampi kilpailija ajaa kerrallaan (usein pudotuspelinä) lyhyellä radalla. Radat voivat olla esim. hiekka- tai metsäratoja.
-
Freeride-maastopyöräily tarkoittaa tavallista vauhdikkaampaa, alamäkeen suuntautunutta maastopyöräilyä, jota voi harrastaa niin luonnossa kuin rakennetulla alueella ja joka on enemmänkin ajamisfilosofia kuin tiukasti rajattu alalaji. Freeride-pyöräilyn pyhiinvaelluskohteena pidetään Kanadan Brittiläistä Kolumbiaa, jossa lajin harrastajien tuoma matkailupotentiaali tiedostetaan varsin hyvin. 2000-luvulla freeride-pyöräily on kokenut voimakkaan kaupallistumisen.
-
Kaupunkipyöräily Kaupunkipyöräilyllä tarkoitetaan yksinkertaisesti pyöräilemistä kaupungissa. Pyörä sopii kaupunkiajoon mainiosti: se on liikkumisvälineenä hiljainen, halpa, ekologinen ja nopea, se ylläpitää viihtyisää kaupunkiympäristöä eikä parkkeerauskaan tuota ongelmia.
-
Maantiepyöräily on tunnetuin kilpapyöräilyn muoto ja varsinkin Euroopassa hyvin suosittua. Maantiepyöräilyssä taitetaan pitkiä matkoja päällystetyillä teillä.
-
Maastoajo (Cross Country eli XC) on perinteisin maastopyöräilyn alalajeista. Kilpailuissa ajetaan usean tunnin ajan radalla, joka asettaa sekä ajajan aerobisen kunnon että ajotekniset kyvyt koetukselle. Lajiin tarkoitetut pyörät ovat mahdollisimman kevyitä. Maastoajosta polveutuvia alalajeja ovat maratontyyppiset kilpailut sekä maastopyöräenduro.
-
Maastopyöräily tarkoittaa maastossa tapahtuvaa pyöräilyä. Reitit ovat vaikeakulkuisia polkuja tai täysin tiettömiä maastoreittejä.
-
Mountaincross Alamäkiajon alalaji. Useampi kilpailija ajaa kerrallaan (usein pudotuspelinä) lyhyellä radalla. Radat voivat olla esim. hiekka- tai metsäratoja.
-
Nojapyöräilyssä ilmanvastus on pienempi kuin pystypyörää käytettäessä, joten ne myös kulkevat nopeammin. Nojapyörät keksittiin jo 1900-luvun alussa. HPV-Finland Kevytkulkuneuvojen ystävät
-
Pyöräsuunnistus on suunnistuksen ja maastopyöräkisan välimuoto. Siinä edetään pyörällä rastilta toiselle karttaan merkittyjä teitä tai polkuja pitkin mahdollisimman nopeasti. Rastit sijoitetaan urille eli teiden tai polkujen varteen. Suomessa poikkeaminen poluilta on sallittua.
-
Racing on BMX:n alkuperäinen muoto. Racing-radat ovat kopioita motocross-radoista, mutta pyörille sopivammassa pienemmässä kaavassa. Näillä radoilla ajetaan aikaa ja toisia kilpailijoita vastaan.
-
Ratapyöräily on tarkoitusta varten rakennetulla radalla eli velodromilla tapahtuvaa pyöräilyä. Kilpapyöräilylaji.
-
Streetiä ajetaan nimensä mukaisesti kadulla. Temput ovat enimmäkseen samoja kuin esim. parkissa, mutta ympäristönä toimii kaupunkien arkkitehtuuri ja mielikuvitus. Freestyle-laji.
-
Trialissa on mahdollisimman vähin kosketuksin selvittävä radasta, jota useimmat eivät selvitä edes kävellen.