Omat työkalut

Työmatkaliikunta

Työmatkapp kuva 1


Työmatkaliikuntaa
on työmatkan tai sen osan kulkeminen omin lihasvoimin: kävellen, pyöräillen, rullaluistellen, potkulautaillen tai vaikka hiihtäen.Työmatkaliikunta on suurelle osalle väestöstä tärkein liikunnan lähde.

Arkiliikunta on liikennettä ja liikuntaa yhtä aikaa: jokapäiväisten menojen kulkemista jalan tai pyöräillen. Puolen tunnin reipas kävely tai pyöräily päivässä riittää ylläpitämään terveyttä. Jos kaikki alle 5 km automatkat käveltäisiin tai pyöräiltäisiin, puolet kaikista automatkoista ympäristöhaittoineen jäisi pois. Arkiliikunta on ajattelutapa: se on oman terveyden edistämistä, arjen pieni mutta tärkeä ympäristöteko!

Pätkäliikuntaa on lyhytkestoinen, toistuva, päivittäinen liikunta, kuten kävely tai pyöräily kotoa bussipysäkille ja työpaikan pysäkiltä edelleen työpaikalle ja takaisin. Työpäivän aikana voi harrastaa pätkäliikuntaa käyttämällä portaita hissin sijaan sekä hoitamalla kävellen tai pyörällä lyhyitä asiointimatkoja.




Miksi työmatkaliikkumaan?

  • Suomalaisista vain joka kolmas liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Suomalaisten elintavat ovat muuttuneet, eikä päivittäisten toimien kautta enää saada tarpeeksi liikuntaa ja ruumiinrasitusta.

  • Suomalaisten työmatkaliikunta ja arkiliikunta on vähentynyt viimeisen 30 vuoden aikana huomattavasti.

  • Työmatkaliikunnan avulla mm. säästetään aikaa, parannetaan työtehoa ja terveyttä sekä säästetään ympäristöä.

  • Säännöllinen kävely ja pyöräily vähentävät merkittävästi mm. sydän- ja verisuonisairauksien, ylipainon ja aikuisiän diabeteksen riskiä. 

  • Yhä useampaa uhkaa "sohvaperunan" kohtalo. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Yhdistämällä päivittäisiin toimiin myös liikunta voidaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla.

  • Työmatkaliikunnasta hyötyy moni, mutta etenkin itse liikkuja.

Terveysliikuntasuositus

Aikuisten tulisi terveyden ylläpitämiseksi liikkua kohtalaisesti rasittavalla teholla vähintään 30 minuuttia päivässä. Kohtuullisesti kuormittavalla liikunnalla tarkoitetaan mitä tahansa fyysistä aktiivisuutta tai liikuntaa, jonka aikana hengästyy jonkin verran, mutta pystyy puhumaan. Puolen tunnin fyysisen aktiivisuuden voi toteuttaa yhtäjaksoisesti tai kerätä useammasta lyhyemmästä, 10-15 minuutin jaksosta.

Terveysliikuntasuositus - Liikuntapiirakka

Kalorilaskuri, EnergyNet

Kalorilaskuri, Verkkoklinikka


Mistä lisätukea?

Työmatkaliikkujan työkalupakki

Työyhteisöliikunta 2010 -hanke

UKK-instituutti

Kansanterveyslaitos - Terveysliikunta

Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma

Terveys 2015 - kansanterveysohjelma

Työmatkaliikuntaopas

Suomen Latu

Kuntoliikuntaliitto

Suomen Liikunta ja Urheilu ry


Terveyden edistämisen keskus 

Suomen Sydänliitto

Suomen Hengitysliitto

Väestöliiton verkkoklinikka


Tiesitkö, että brittiläisen tutkimuksen mukaan pyöräily pidentää elinajan odotetta peräti 20 kertaa enemmän kuin onnettomuusriskin kohoaminen sitä lyhentää!

(BMA, British Medical Association. Cycling: towards health & safety. Oxford University Press, 1992).