Hyvä kevyen liikenteen verkko on turvallinen, toimiva ja miellyttävä kulkea. Se palvelee sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä, vaikka sen suunnittelussa painottuu enemmän pyöräily.

• Verkko jakaantuu pää- ja paikallisverkkoon sekä pääulkoilureitistöön. Isoilla kaupunkiseuduilla osasta pääverkkoa muodostetaan vielä seutuverkko ja osasta paikallisverkkoa voidaan muodostaa alueverkko.

• Verkkojen pitää olla jatkuvia, mutta eri reittiluokilla voi olla yhteisiä osuuksia ja verkon osina voidaan tarvittaessa käyttää myös erilaisia hidaskatuja ja etenkin haja-asutusalueilla myös hiljaisia teitä. Kaava-alueilla voi paikallisverkon osana olla myös tonttikatuja.

• Verkkoluokitus näkyy myös raittien standardissa ja viitoituksessa sekä pyörätiekartoissa.

• Verkko on tiheämpi keskustojen läheisyydessä ja voi olla varsin harva reunoilla, mutta sen tulee sisältää koko kunta. Paikallisverkossa tulee huolehtia, että kaikille tonteille on helppo pääsy.

• Raitit tulee viedä tärkeiden määränpäiden erityisesti keskusten kautta. Raittien jatkuvuuden tulee risteyskohdissa olla käyttäjille selkeä. Reitin on myös oltava hyvin hahmotettavissa.

• Risteämiset autoliikenteen kanssa pyritään minimoimaan. Vilkkaisiin ylityspaikkoihin tehdään mahdollisuuksien mukaan eritasoylitykset etenkin, jos kyseessä on pääulkoilureitti tai sitä käyttävät paljon lapset ja vanhukset.

• Erityisesti pääraittien tulee olla eri määränpäiden välillä mahdollisimman suoria. Kuitenkin tulisi välttää yksitoikkoisia osuuksia vieden raitit maaston mukaisesti mielenkiintoisten ja kauniiden paikkojen esim. rantojen kautta. Korkeuserot tulee saada mahdollisimman pieniksi.