Talvipyöräilyn suurimpia esteitä ovat kylmyyden ohella liukkaus sekä pelko talvella pyöräilemisen vaarallisuudesta. Hyvä kevyen liikenteen reittien talvikunnossapito onkin tuiki tärkeä asia. Mutta miten kunnat käytännössä hoitavat talvikunnossapitoa, ja mikä on hyvää talvikunnossapitoa?

Lakia kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta uudistettiin osittain vuonna 2005, ja lainmuutos tuli voimaan 1.11.2005. Paraikaa on tekeillä Kuntaliiton julkaisuna viidentoista kaupungin sekä Kuntaliiton voimin laatima opas, jolla yritetään avata kunnossapitolain vaatimuksia tyydyttävän kunnossapidon osalta. Julkaisu opastaa myös yleisen tienhoidon luokitusten tekemiseen.

Oppaassa ajoradat jaetaan kolmeen ja kevyen liikenteen väylät kahteen luokkaan kiireellisyyden perusteella. Aikaisemmin monissa kunnissa kevyen liikenteen talvikunnossapidon hoitoluokka on pitkälti noudattanut ajoradan hoitoluokkaa: jos kyseessä on ollut merkittävä pääväylä, myös sen rinnalla kulkeva kevyen liikenteen reitti on lukeutunut parempaan hoitoluokkaan. Nyt muutoksen myötä otetaan erikseen huomioon jalankulun ja pyöräilyn tärkeimmät reitit. Kunta voi lisäksi antaa tarkempia määräyksiä urakoitsijoille paikalliset olot huomioon ottaen.

Luokituksen ideana on ohjata, missä järjestyksessä työt tehdään. Luokituksen luominen on välttämätöntä, koska melkein millään kunnalla ei ole niin paljon resursseja ja kalustoa, että se pystyisi suunnittelematta suoriutumaan hyvästä talvikunnossapidosta.

Suomen Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan päällikkö Jussi Kauppi selittää, että kevyen liikenteen väylien sekä jalkakäytävien luokitusperusteet pohjautuvat paitsi hierarkkiseen luokitukseen eli pääväylien ja alempiasteisten reittien porrastamiseen, myös väyliä käyttävien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrään. Näiden lisäksi luokitusperusteisiin vaikuttavat väylän varrella olevat palvelut, työssäkäyntiliikenteen kannalta merkittävimmät reitit, kävelykadut tai kävelypainotteiset kadut sekä se, onko reitti merkitty esteettömäksi.

Kauppi valottaa kunnossapidon tyydyttävän laatutason merkitsevän ”käytön estävien, vaaraa aiheuttavien tai toiminnan vaarantavien puutteiden poistamista”. Kuitenkin esimerkiksi hyvin vaikeissa sääolosuhteissa tyydyttävä taso saadaan lyhytaikaisesti alittaa. Sääolojen ohella poikkeuksina huomioidaan muun muassa vuorokaudenaika ja liikenteen määrä.

Kevyen liikenteen väylät kulkevat usein kadun rinnalla. Aiemmin kunnossapidon vaatimukset määräytyivät käytännössä ajoradan luokituksen mukaan, mutta nykyään niitä pyritään tarkastelemaan erillisinä.

Kenen vastuulla?

Kadut ovat kunnan ja maantiet valtion vastuulla. Yksityisteiden kunnossapidosta vastaa tiekunta. Tiekunnan tehtävät voidaan hoitosopimuksella siirtää kunnalle.

Tontinomistaja on velvollinen huolehtimaan kadun jalkakäytävän hoidosta. Jos pyörätie on erotettu jalkakäytävästä pelkällä maaliviivalla, koko jalankulku- ja pyörätien hoitaa kunta. Kuitenkin jos pyörätie ja jalankulkutie on rakenteellisesti erotettu toisistaan, jalankulkuosuudet ovat kiinteistöjen vastuulla, ellei toisin ole tapauskohtaisesti sovittu. Yleinen kehitys on menossa siihen suuntaan, että kunta ottaa hoitoonsa myös jalankulkuosuudet ja voi periä siitä kustannuksia vastaavan maksun kiinteistöiltä.

Korvausasioissa on voitava osoittaa kunnossapitäjän selkeä laiminlyönti, jotta korvausvastuu voi syntyä, Kauppi toteaa. Hän huomauttaa, että pyörä on ajoneuvo, eli pyöräilijän pitää tietysti huomioida vallitsevat olosuhteet.