Talvikunnossapito Oulussa
Kaupungin katu- ja viherpalveluyksikkö on asettanut urakoitsijoille laatuvaatimuksia, jotka koskevat myös ajallisia puitteita: mihin mennessä pyöräteiden tulee olla aurattu lumesta ja mitkä ovat sallitut lumimäärät ennen kuin täytyy lähteä auraamaan.
Heikkinen uskoo, että useissa kaupungeissa on samantapaiset talvikunnossapitoa koskevat laatuvaatimukset kuin Oulussakin, mutta valvonnan suhtautumisessa laatuvaatimusten täyttämiseen saattaa olla eroja. Myös perinteet pakottavat Oulussa suhtautumaan kunnossapitoasioihin tiukasti. Heikkinen toteaa, että toki Oulussakin sattuu tilanteita, jolloin laatuvaatimusten täyttäminen on joskus vaikeaa. Esimerkiksi sohjoa ei kyetäkään aina heti poistamaan. Ylipäänsä haasteellisin on keskusta-alue, jonka kunnossapito on vaikeaa ja jossa liikennettä on eniten.
Keskusta on vaikea alue talvikunnossapidon kannalta myös heikommin liikkumaan pääsevien esteettömyyden osalta. Kaupunki on vastuuvelvollinen, jos kunnossapidon ongelmista tulee seurauksia. Selkeästä laiminlyönnistä johtuvia liukastumis- ym. ongelmia on onneksi ollut hyvin harvoin.
Viime vuosina Oulussa on panostettu erityisen paljon liukkauden torjuntaan ja hiekoitukseen. Kevyen liikenteen väyliä ei suolata, ja katujakin vain muutamissa vilkkaissa liittymissä. Pyöräteillä käytetään pienirakeista kalliomursketta.
Oulussa katujen ja kevyen liikenteen väylien kunnossapitoon kuluu rahaa noin 5,6 milj. euroa vuodessa, josta talvikunnossapidon osuus on 3,5–4 milj. euroa. Vuosien myötä talvikunnossapidon tarpeet on sekä tilaaja- että urakoitsijapuolella opittu arvioimaan niin, ettei kovin suuria yllätyksiä tule.
- Toki joskus on ollut huolta, riittävätkö rahat vielä syksyn kunnossapitotarpeisiin, Heikkinen huomauttaa.
Katujen ja kevyen liikenteen väylien aurauksesta tulee jonkin verran valituksia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että autoilijat valittavat pyöräilijöitä herkemmin. Jorma Heikkinen on havainnut, että ne jotka pyöräilevät ympäri vuoden, hyväksyvät helpommin tiettyjä asioita. Pientä napinaa on tullut lisäksi pyöräteiden molemminpuolisesta hiekoituksesta, koska jotkut oululaiset haluaisivat kulkea potkukelkalla. Ihan kaikkien toiveiden täyttämiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia.
Heikkisen mielestä kaksi keskeisintä asiaa talvikunnossapidon kannalta ovat auraus ja liukkauden torjunta. Aurauksen on mahdollistettava se, että ihmisten on aamulla mahdollista pyöräillä töihin. Myös liukkauden torjunta on toteuttava samalla aikataululla.
- Näistä huolehtimisen jälkeen pyöräilijä pärjää, Heikkinen vakuuttaa.