Kaavakoulu

Kaupunginosahankkeen koulutuksiin kuuluu esimerkiksi kaavakoulu, jossa opetetaan lukemaan katusuunnitelmaluonnoksia sekä vaikuttamaan oman asuinalueensa kaupunkisuunnitteluun tuomalla esiin omia ideoita ja parannusehdotuksia erityisesti pyöräilyn osalta.

Käytännössä kaavakoulua toteutetaan kaupunginosissa pyöräillen tehtävänä liikenneolosuhteiden katselmuksena ja sen perään toteutettuna ohjattuna keskusteluna kaavoituksen periaatteista. Tärkeä rooli on kaupunginosissa tehdyllä tiedonkeruulla.

Kaupunginosissa heikot pyöräliikenneratkaisut tuottavat usein luovia ja samalla vakiintuneita tapoja pyöräillä kyseiset ongelmakohdat. Kaavakoulun aluksi ajetaan katuajokoulutuksenomaisesti asuinalueen pyöräväyliä heikkojen ratkaisujen paikantamiseksi. Tyypillisiä huomioitavia asioita ovat esimerkiksi autojen ajonopeudet, pyörä- ja kävelyliikenteen erottelu, pyöräväylien jatkuvuus ja reunakiveykset.Ongelmakohdissa pysähdytään ja pohditaan:

1) miten pyöräilijät ja muut tiellä liikkujat tällä hetkellä käyttäytyvät ongelmakohdassa

2) miten paikka olisi liikennesääntöjen mukaisesti ajattava

3) miten kohde olisi suunniteltava pyöräilijälle turvalliseksi ja sujuvaksi

 

Pyöräilyn jälkeen siirrytään esimerkiksi asukasyhdistyksen kylätaloon tai paikalliseen kahvilaan käymään läpi hyvän pyöräliikennesuunnittelun perusajatuksia sekä kaavaehdotusten lukemisen ja muistutusten laatimisen periaatteita. Opetuksessa painotetaan nimenomaan lähiöiden liikenneympäristöön ja liikennesuunnitteluun liittyviä kysymyksiä.

Ohessa on esimerkki, jota voi käyttää pohjana muistutuksen tai rakentavan palautteen pohjana.

Kysymyksiä (alueen) pyöräilyolosuhteista
(kenelle kirje osoitettu)

(Kaupungin) pyöräilevät kaupunginosat kokeilu kohdentui (paikka ja aika).
(Tähän voi tuoda esiin, mitä toimintaa alueella järjestettiin, esim kaavakoulu).

Kokeilun tarkoituksena oli lisätä pyöräilyä ja asukkaiden tietoisuutta oman alueen pyöräilyolosuhteista. Kokeilun aikana asukkailla heräsi paljon ajatuksia ja kysymyksiä liittyen (alueen nimi) tehtyihin ratkaisuihin pyöräilyn kannalta.

Alta löydätte asukkaiden ajatuksia (alueen) pyöräilyolosuhteista asukaskahvitilaisuudesta sekä kysymyksiä, joihin toivoisimme teiltä vastauksia sekä mahdollisia parannusehdotuksia. Vastaukset välitetään kootusti yhteistyöverkostoille ja asukkaille luettavaksi. Vastaukset toivotaan sähköpostitse kirjallisena. Välitättehän viestin henkilölle, joka voi vastata teille osoitettuihin kysymyksiin.

Kiitos jo etukäteen asukkaiden puolesta!

Esimerkki ongelmakohdasta:
”Alueen pyöräpysäköintimahdollisuudet ovat olemattomia. Onko mahdollista lisätä pyöräpysäköintipaikkoja, mieluusti runkolukitusmahdollisuudella? ”
(kysymys kohdistettu kaupungin Tilapalveluun)