Vuoden pyöräilijä on Oulun pyörätieverkoston isä Mauri Myllylä

16. toukokuu 2015 - 15:51 | Matti Hirvonen

Suomalaisen liikennesuunnittelun edelläpolkija Mauri Myllylä on valittu Vuoden 2015 pyöräilijäksi. Perusteena valinnalle ovat ainutlaatuinen pyöräilyn hyväksi tehty elämäntyö ja sen oppien jakaminen tuleville sukupolville. 

Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään parhaillaan teemalla ”Ilo irti työmatkasta”. Mauri Myllylän ansiosta työmatkan pyöräileminen on todellinen ilo kymmenille tuhansille oululaisille joka päivä.

”Myllylän suurin saavutus on yhtenäisen, kattavan ja erittäin toimivan pyörätieverkoston luominen Oulun kaupungin alueelle,” sanoo Myllylää Vuoden pyöräilijäksi ehdottanut Samuel Kopperoinen. Verkosto mahdollistaa polkupyörän käyttämisen kaikkiin arkisiin tarkoituksiin siten, että pyörä on nopein kulkuväline alle viiden kilometrin matkoilla. Niitä on kaupungissa tehtävistä matkoista suurin osa. Oulussa pyöräilyn kulkutapaosuus onkin 23 prosenttia, kun koko Suomen keskiarvo on vähän yli kahdeksan prosenttia. Maaliskuussa 80-vuotta täyttänyt Myllylä pyöräilee itsekin kotikaupungissaan Oulussa päivittäin.

Oulun kaupungin eläkkeelle oleva kaupungininsinööri on jatkanut toimintaansa pyöräilyn hyväksi aktiivisesti myös virkamiestyöuran jälkeen muun muassa liikenneministeriön ja konsulttiyrityksen palveluksessa. Nykyisten ja tulevien suunnittelijoiden riemuksi ja hyödyksi Myllylä on koonnut kokemuksensa ”Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi – hiljainen tieto käyttöön” -kirjaan, joka julkaistiin tammikuussa.

Syytettiin ajokortitta ajosta
Edelläpolkijan tie ei ole aina ollut helppo. Muutosvastarinta oli ankaraa ja nyt kiiteltyjä Myllylän pyöräliikennesuunnitelmia pidettiin 70-luvulla kerettiläisinä. Jotain menneiden vuosikymmenten ilmapiiristä kertoo se, että pyöräilyn puolesta toimijaa syytettiin oman virkakunnankin keskuudessa ajokortittomuudesta ja ehdotettiin jopa Myllylän erottamista. Vastoin luuloja Myllylällä oli ajokortti, mutta silti parkkipaikalla vastaan tuleva kaupunginlakimies saattoi kysyä miten Myllylä voi ajaa ilman ajokorttia. Tahdolla, taidolla ja tarttumalla kaikkiin tilaisuuksiin Myllylä sai kuitenkin suuren osan suunnitelmistaan läpi.

Kävelykatu aiheutti pahennusta
Myllylä itse korostaa nimenomaan kirkasta kokonaiskuvaa ja viihtyisää kaupunkia. ”Pyöräilyn edistäminen on mainio kaupunkisuunnittelun väline ja kaavoittajan pitäisi olla pyöräliikennesuunnittelijan paras kaveri, Kaikkia liikennemuotoja ja liikenneympäristöä on käsiteltävä kokonaisuutena,” Myllylä sanoo. Pyöräliikenteen ensimmäinen kokonaissuunnitelma Ouluun syntyi 1972 ja on edelleen yksi Suomen parhaista.

Kävelykadun eli Rotuaarin rakentamista Ouluun Myllylä pitää yhtenä vaativimmista liikennehankkeista yhdessä saman aikakauden Tulliväylän ja sen ”miljoonamontun” kanssa.  ”Rotuaari saatiin 20 vuoden työn tuloksena. Suunnitelma herätti aikanaan paljon pahennusta, kun uskottiin, että autolla on pakko päästä ovelle tai kaupat kuolevat,” Myllylä muistelee. Todellisuus on osoittautunut päinvastaiseksi.

Tekosyynä talvi
Oulu on viime vuosina niittänyt myös kansainvälistä mainetta talvipyöräilyn mallikaupunkina, jonka oppeja kopioidaan muun muassa Kanadan ja Yhdysvaltojen miljoonakaupungeissa. Ympärivuotisen pyöräilyn suosion mahdollistaa Myllylän suunnittelema pyörätieverkosto.

”Autoliikenteestä eroteltu pyöräilyverkosto on helpompi ylläpitää talvella, kun ei tarvitse tukeutua vain tienposkiin ja autoteiden aurausvallien katveeseen,” Myllylä sanoo.

Suomalainen paradoksi on, että talvella pyöräilevien määrä kasvaa mitä pohjoisempaan mennään. Se osoittaa vain sen, mikä merkitys on hyvällä suunnittelulla ja ylläpidolla. ”Talvi-tekosyy oli suosituin argumentti, miksi pyöräilyä ei kannata Oulussa edistää,” Myllylä muistelee.

Oulussa ei pyöräilykaupungin maineesta huolimatta kannata jäädä polkemaan paikallaan. ”Keskustan alueella on edelleen pahoja puutteita ja pyöräilyn selkeämpi erottelu jalankulusta tekisi pyöräilystä sujuvampaa,” Myllylä sanoo.

Aiemmin Vuoden pyöräilijöiksi on valittu muun muassa Mikko ”Peltsi” Peltola 2007, Osmo Soininvaara 2008, Hannu-Pekka Björkman 2009, Oras Tynkkynen 2010, Lauri Tähkä 2011, Kaisa Leka 2012, Teppo Moisio 2013 ja Vappuliisa Hakalehto 2014.

Vuoden pyöräilijä 2015 -diplomi ja 200 € lahjakortti polkupyöräliikkeeseen luovutettiin Mauri Myllylälle lauantaina 16.5. klo 12.45 Stadin Kelat -tapahtumassa Helsingissä (Teurastamo, Työpajankatu 2). Tapahtuma käynnistyi pyöräkulkueella  klo 12.00 Helsingin Pyöräkeskuksesta Narinkka-torilta.  Lisätietoja:  https://www.facebook.com/events/784985051609079/

Vuoden pyöräilijän nimeää Suomi Pyöräilee -yhteistyötoimikunta, jossa ovat mukana Pyöräilykuntien verkosto ry, Suomen Pyöräilyunioni ry, liikenne- ja viestintäministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Liikenneturva, Helsingin Polkupyöräilijät ry, Suomen Hostellijärjestö ry, Suomen Latu ry, Helsingin kaupunki, Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto ry, Invalidiliitto ry,  Helkama Velox Oy, TunturiHellberg Oy sekä Urheilu- ja vapaa-aikatukkuliikkeet ry.

 

Lisätietoja:

Matti Hirvonen, toiminnanjohtaja, Pyöräilykuntien verkosto ry

matti.hirvonen@poljin.fi, puh. 040 419 4555

 

Mauri Myllylä, puh. 040 502 3825