Poljin 2/2017 on ilmestynyt!

1. kesäkuu 2017 - 12:36 | Matti Hirvonen

Poljin-lehti 2/2017 on ilmestynyt ja numeron pääteemana ovat kaupunkipyörät, jotka muuttavat nyt maailmaa vauhdilla ja ovat parhaillaan kuuma kysymys myös monella paikkakunnalla Suomessa. Lue lehden pdf-versio täällä.

Pääkirjoitus: ELY:t ja pyöräilyn laatu. ELY-keskukset edistävät pyöräilyä esimerkiksi rakentamalla kuntien kanssa uusia pyöräilyväyliä maanteiden varrelle. Pyöräbaanat ja vastaavat pyöräilyn laatuväylät kulkevat usein sekä katuverkolla että maanteillä. Laatuväylien ominaisuuksien ja kunnossapidon nosto sekä eri kulkumuotojen yhteensovittaminen edellyttävät yhteistyötä ELY-keskuksen, kaupungin eri hallintokuntienja urakoitsijoiden kesken. Toimijoilta tarvitaan myös yhteinen näkemys kehittämisen suunnasta ja tavoitteista. Pyöräilykuntien verkoston hallituksen jäsen Piritta Keto kirjoittaa, millä keinoilla hyvään yhteistyöhön on päästy ja parempaan laatuun tullaan pääsemään Varsinais-Suomessa.

Kaupunkipyörät muuttavat maailmaa. Pariisin kaupunkipyöräjärjestelmä Vélib on ollut jättimenestys, joka on loistanut 10 vuotta majakkana kaupungeille ympäri maailmaa. Helsingin
kokemusten innoittamana Suomessakin on virinnyt laajaa kiinnostusta kaupunkipyöräjärjestelmien toteuttamiseen. Pariisin ja Helsingin oppi kaupunkipyörien hankintaa suunnitteleville kaupungeille on, että järjestelmät on syytä toteuttaa heti kättelyssä mahdollisimman laajoina, jotta ne houkuttelevat käyttäjiä. Parhaimmillaan kaupunkipyörät ovat saumaton osa julkisen liikenteen palveluketjua. Martti Tulenheimon syväluotaava artikkeli on kiehtova katsaus kaupunkipyöräjärjestelmien historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Kaupunkipyöräjärjestelmä on ensisijaisesti palvelu. Kaupunkipyörät ollaan nostamassa järjestelmällisesti esille Suomen kaupunkien iikennestrategioissa ja liikennejärjestelmäsuunnitelmissa. Liikenneviraston tutkimus ja selvitys (12/2017) kaupunkipyörän toimintamallista ja toteuttamismahdollisuuksista suomalaisittain suurissa kaupungeissa valmistui maaliskuussa 2017. Kohdekaupunkeina olivat Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Lahti. Jokaisessa työssä mukana olleessa kaupungeissa, sekä näiden lisäksi monessa muussa suomalaisessa suurehkossa kaupungissa, ollaan kiinnostuneita kaupunkipyöräjärjestelmän mahdollisesta toteuttamisesta. Reijo Vaaralan artikkeli pureutuu kaupunkipyöräjärjestelmän toteuttamisen edellytyksiin, vaikutuksiin ja kustannuksiin sekä esittelee  ratkaisuehdotukset kohdekaupungeille ja mahdolliset etenemispolut.

Tulenheimon ja Vaaralan artikkelit yhdessä ovat todellinen lyhyt oppimäärä kaupunkipyöräjärjestelmistä ja pakollista luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Koulun pyöräilyreitit suurennuslasin alla Lappeenrannassa. Uuden koulun liikennejärjestelyillä ohjataan lapsia pyöräilemään koulumatkansa. Perusteellinen selvitys tuo esille puutteet ja tarpeelliset toimenpiteet. Lappeenrannan kaupungin opetustoimi halusi selvittää Pontuksen koulun oppilaiden koulureittien turvallisuutta, jotta ongelmakohdat voidaan
korjata ja toisaalta turvallisista reiteistä voidaan viestiä oppilaille ja vanhemmille. Lisäksi selvityksestä haluttiin hyviä pyöräilyyn kannustavia käytäntöjä uuden koulun toimintaan. "Olen erittäin tyytyväinen Lappeenrannan Pyöräilijöiden kanssa tehtyyn pyöräilyselvitykseen", sanoo Lappeenrannan kaupungin perusopetusjohtaja Mari Routti. "Emme ole aikaisemmin tällaisia tehneet, emmekä osanneet odottaa, että selvitys olisi näin kattava, konkreettinen ja selkeä. Sen pohjalta on helppo alkaa suunnitella ja toteuttaa kehittämistoimenpiteitä. Olemme käyneet sen yhdessä läpi teknisen toimen asiantuntijoiden kanssa ja nyt keväällä on jo aloitettu toisen uuden koulun pyöräilyselvityksen tekeminen." Lappeenrannan Pyöräiijöiden ja jutun kirjoittaja Martti Pesun tekemä selvitys on uraa uurtava ja lähes valmis toimintamalli kaikille Suomen kunnille.
Pontuksen koulun pyöräilyselvitys: www.lappeenrannanpyorailijat.fi/pontuksenkoululle-pyorailyselvitys

Skillilataamosta pyöräilyapua. Innostun liikkumaan -hanke ja Suomen pyöräilynohjaajat ovat tuottaneet ilmaiseen verkkopalveluun mainion pyöräilyaiheisen Skillikorttimateriaalin
lasten liikuttamisen parissa työskenteleville. www.skillilataamo.fi 

Pyörällä perille Kotkan meripäivillä. Yksi haaste tapahtumiin saapumisessa julkisilla on se, miten kulkea viimeiset kilometrit itse tapahtumapaikalle. Kotkan kaupunki ja Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy järjestivät maaliskuussa kilpailun, jossa haettiin kestävän liikenteen ratkaisuja suurtapahtumiin. Ensimmäisen palkinnon sai helsinkiläisten Valpastin Oy:n sekä Perille Mobility Services Oy:n yhteinen ”Pyörällä perille" -palvelu. ”Olemme iloisia, että voimme kokeilla Kotkassa konseptia pop up -polkupyörävuokrauksesta, joka on kytketty joukkoliikenteeseen. Samalla Meripäivä-vieraille tarjoutuu erinomainen mahdollisuus tutustua näppärästi eri kohteisiin Kotkansaarella, jossa etäisyydet ovat sopivan lyhyitä pyöräilyn kannalta”, kertoo toimitusjohtaja Mari Päätalo Valpastin Oy:stä.

Kilometrikisa aiheuttaa riippuvuutta. Suomen suurimmaksi pyöräilykampanjaksi kasvanut Kilometrikisa polkaistiin vappuna käyntiin jo
kymmenennen kerran. Uusina ulottuvuuksina ovat mukana Minuuttikisa ja Kuntasarja. Vantaan Energia on osallistunut Kilometrikisaan ja siihen olennaisesti liittyvään SPR:n Ketjureaktio-keräykseen jo useampana vuotena. "Monelle työmatkapyöräilyn saattaa olla kiinni vain pienestä tuuppauksesta selkään." sanoo Vantaan Energian henkilöstö- ja viestintäjohtaja Mervi Suorsa. "Työterveyshuolto voi merkitä muutakin kuin sopimusta lääkäriaseman kanssa."