"Eihän moottoritietäkään kavenneta" - Oulu on vuoden 2020 pyöräilykunta

25. marraskuu 2020 - 13:51 | Matti Hirvonen

Oulu on valittu vuoden 2020 pyöräilykunnaksi. Kansainvälistäkin huomiota saanut paikkakunta on osoittautunut maineensa veroiseksi pyöräilykaupungiksi. Liikennesuunnittelijoiden kunnianhimoinen ja tinkimätön asenne toteuttaa maan laadukkaimpia pyöräliikenteen olosuhteita ja pitää niistä huolta kaikkina vuodenaikoina keräävät kiitosta niin asiantuntijoilta kuin asiakkailtakin.

”Tehhään mieluummin hyvä” totesivat kaupungin pyöräliikenteen suunnittelijat hiljattain, kun mietittiin joudutaanko pyöräilyn pääväylän leveydestä tinkimään vai siirtämään ajorataa. ”Eihän moottoritietäkään kavenneta” kuului toinen argumentti.

Oulun pitkä historia pyöräilyn edistämisessä on luonut hyvän pohjan, mutta vasta viime vuosien edistysaskeleet ovat antaneet aihetta nostaa Oulu mallikaupungiksi. Viime aikojen kehityksessä Oulu on näyttänyt esimerkkiä niin baanaverkon toteuttamisessa, talvikunnossapidon jatkuvassa ja ennakkoluulottomassa kehittämisessä kuin poliittisten päättäjien pitkäjänteisessä ja myönteisessä suhtautumisessa pyöräilyn edistämiseen.

”Oulussa pyöräilyn edistäminen kuuluu kaikille. Pyöräily nähdään Oulussa osana kaupungin imagoa ja yhtenä merkittävänä vetovoimatekijänä, johon niin kuntalaiset, viranhaltijat kuin poliittiset päättäjätkin suhtautuvat positiivisesti. Pyöräily on oululaisten yhteinen asia ja ylpeyden aihe, ehkä jopa yhdistävä tekijä” toteaa pyöräilyolosuhteista Oulussa vastaava liikenneinsinööri Harri Vaarala.

Pitkä historia ja viime aikojen modernisointi

Oulussa hyvien pyöräilyolosuhteiden siemenet on kylvetty jo 1970-luvulla, mutta käyttäjille näkyviä toimenpiteitä on tehty erityisesti 2010-luvulla.

Liikenneinsinööri Mauri Myllylä oli aikaansa edellä ja visioi keskellä kiivainta autoistumisen aikaa vuonna 1972 Ouluun pyöräilyn tavoiteverkon monien aikalaisten vastustuksesta huolimatta. Keskeistä suunnitelmassa olivat sujuvat ja viihtyisät, pääosin autoliikenteestä täysin erillään viheralueita pitkin kulkevat pyörätiet, joilla keskustaan pääsee jopa nopeammin kuin autolla.

”Näiden Myllylän suunnitelmien toteuttaminen on kannatellut Oulua pitkään ja pitänyt pyöräilymäärät hyvällä tasolla, mutta Harri Vaaralan johdolla on nyt otettu ratkaisevat askeleet kohti todella laadukasta pyöräilyinfrastruktuuria, joka mahdollistaa myös pyöräilyn kasvun” kiittelee Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen.

Viime vuosien pyöräilyolosuhteiden parantaminen on keskittynyt vanhan pyörätieverkon saneeraukseen ja tärkeimpien pyöräteiden muuttamiseen pyöräilyn laatukäytäviksi eli baanoiksi. Ouluun laadittiin vuonna 2018 kunnianhimoinen yli 75 kilometriä kattava baanaverkkosuunnitelma, jota on lähdetty toteuttamaan määrätietoisesti vuosittain 2-4 kilometrin mittaisina osuuksina. Erityisesti baanojen laatutasoon on Oulussa kiinnitetty huomiota ja Oulun baananrakentamisen oppeja tarjotaan erityisen mielellään myös muualle Suomeen. Oulussa onkin viime vuosina vieraillut runsaasti kuntien, kaupunkien ja ELY-keskusten edustajia tutustumassa oululaisiin baanoihin.

Talvikunnossapidon keskiössä asiakaskokemus

Paremman infran rakentamisen lisäksi Oulussa on keskitytty talvikunnossapidon parantamiseen ennakkoluulottomalla ja uusia toimintatapoja kokeilevalla asenteella. Urakoitsijat esimerkiksi velvoitetaan pyöräilemään itse sopimuksen kohteena olevilla pyöräreiteillä. ”Talvikunnossapidon tärkein muutos on tapahtunut ajatusmaailmassa. Me olemme asiakaspalvelijoita ja kaupunkilaiset ovat meidän tärkeimpiä asiakkaitamme. Meidän onnistumisemme mitta on asiakkaiden tyytyväisyys talvikunnossapitoon. Urakoitsija ei tee talvikunnossapitoa tilaajaa varten vaan kaupunkilaisia eli asiakkaita varten” sanoo Vaarala ja antaa samalla kiitosta niin urakoitsijoille kuin kunnossapidosta kokonaisvastuuta hoitavalle Oulun Infra -liikelaitoksellekin. 

Oulu toimii talvikunnossapidon suhteen mallikaupunkina jopa kansainvälisesti ja Oulussa myös vierailee ulkomaisia ryhmiä tutustumassa nimenomaan pyöräteiden talvikunnossapitoon. Myös talvikunnossapidon parhaita käytäntöjä jaetaan mieluusti muuallekin sovellettavaksi. ”Rohkeus, ennakkoluulottomuus ja asiakaskeskeisyys” luettelee Vaarala talvikunnossapidon kehittämisen tärkeimpiä periaatteita.

Laadukas pyöräteiden talvikunnossapito ei ole Oulussa sen kalliimpaa kuin muuallakaan, ja ajoratojen talvikunnossapito on tyypillisesti huomattavasti kalliimpaa kuin pyöräteiden. Oulussa pyöräteiden auraus on priorisoitu korkeammalle kuin ajoratojen auraus, joten pyörätiet aurataan aina aamuisin ennen ajoratoja. Tämän seurauksena Oulussa pyöräillään talvellakin enemmän kuin monessa kaupungissa kesällä eikä se ole sattumaa tai johdu oululaisista geeneistä, vaan se on kaupungin selkeä arvovalinta.

”Oulu näyttää nyt mallia pyöräliikenteen ratkaisujen laadussa ja pyöräilevät asukkaat sekä matkailijat saavat nauttia parhaimmillaan yli kuusi metriä leveistä pyöräteistä ja turvallisista risteyksistä. Enää parhaita esimerkkejä ei tarvitse hakea Hollannista tai Tanskasta, riittää kun lähtee opintomatkalle Ouluun,” Hirvonen sanoo.

Vuoden pyöräilykunta -tunnustus on myönnetty vuodesta 1991 alkaen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi. Tunnustuksen myöntää Pyöräilykuntien verkosto ry pyöräilijöiltä tulleiden ehdotusten perusteella. Vuonna 2019 palkittiin Hattulan kunta.

Lisätietoja:

Matti Hirvonen, toiminnanjohtaja / Pyöräilykuntien verkosto ry, 040 419 4555, matti.hirvonen@poljin.fi

Harri Vaarala, liikenneinsinööri / Oulun kaupunki, 044 703 2108, harri.vaarala@ouka.fi