Kulosaaren pyöräkatu

Rahoituskanavat

Valtio tukee kuntien ja kaupunkien pyöräilyn edistämistyötä myöntämällä avustuksia erilaisiin hankkeisiin. Kävelyyn ja pyöräilyyn kohdistettu rahoitus on kasvanut huomattavasti aiemmista vuosista. Suunta onkin merkittävä kehitysaskel aiempaan, vaikka edelleen on matkaa YK:n suositukseen, jonka mukaan pyöräilyyn ja kävelyyn pitäisi käyttää 20 prosenttia kaikista liikenneinvestoinneista niin valtion kuin kuntienkin tasolla. 

Suurimman pyöräilyyn kohdistetun avustusrahan myöntää Liikenne- ja viestintäministeriö (Liikenne- ja viestintävirasto Traficom), joka tukee erityisesti pyöräilyn olosuhdetyöhön liittyviä hankkeita.

Pyöräilyyn kannustaviin hankkeisiin on mahdollista hakea avustusta esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Ministeriöiden lisäksi pyöräilyn edistämiseen liittyviä avustuksia myöntävät Aluehallintovirastot sekä Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset. 

Kävelyn ja pyöräilyn investointituki

Traficom jakaa valtionavustusta kunnille hankkeisiin, joilla kehitetään ja parannetaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita osana valtakunnallisen Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteutusta. Hankeavustusta voivat hakea kunnat ja kaupungit ja sitä voidaan myöntää myös kuntien tai kaupunkien yhteishankkeisiin. Avustusta voidaan myöntää enintään 50 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. 

Investointitukea voidaan myöntää hakijoille, jotka ovat osoittaneet sitoutumisensa kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Kunnan oma pyöräilyn, kävelyn tai koko kestävän liikkumisen edistämisohjelma on konkreettinen tapa osoittaa sitoutuminen ja tahtotila kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseksi. 

Investointiohjelmasta vuosina 2018–2021 tukea saaneet hankkeetTraficomin verkkosivuilla.

Liikkumisen ohjauksen valtionavustus 

Liikkumisen ohjauksen valtionavustusta myönnetään hankkeisiin, joissa pyritään vaikuttamaan ihmisten kulkutapavalintoihin tiedollisen ohjauksen, markkinoinnin sekä palvelujen kokeilun ja kehittämisen kautta. Liikkumisen ohjauksen valtionavustuksen jakamisen tavoitteena on vähentää yksityisautoilua ja edistää kestäviä liikkumismuotoja kuten kävelyä ja pyöräilyä.  

Liikkumisen ohjauksen valtioavustusta voivat saada kunnat, kuntayhtymät tai muut yleishyödylliset yhteisöt. Avustuksen toivotaan edistävän pysyvien toiminta- ja yhteistyömuotojen syntymistä paikallisella tasolla. Avustusta voidaan myöntää enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. 

Liikkumisen ohjauksen valtionavustusta vuosina 2015–2022 saanneet hankkeet ja raportit Traficomin verkkosivuilla.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmat

Vuonna 2020 toteutettiin ensimmäistä kertaa valtionavustushaku kuntien ja seutujen kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmien laatimiseksi. 

Edistämisohjelman merkitys on ratkaiseva silloin, kun pyöräilyn edistämistyötä halutaan tehdään tavoitteellisesti, systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Monet kunnat ja kaupungit ovat laatineet viime vuosina paikallisia tai seudullisia edistämisohjemia. Tutustu julkaistuihin edistämisohjelmiin Pyöräilyn edistämisohjelmat -välilehdellä.

Pyöräilyn edistämisohjelmiin tukea vuosina 2021–2022 saaneet kunnat ja kaupungit Traficomin verkkosivuilla.

Tieliikenteen turvallisuuden hankeavustus

Tieliikenteen turvallisuuden hankeavustus on tarkoitettu alueellisiin ja paikallisiin tieliikenteen turvallisuutta koskeviin kehittämishankkeisiin, kokeiluihin sekä tutkimukseen. Avustuksella halutaan tukea uudenlaisten toimintatapojen ja ideoiden kokeilua ja käyttöönottoa, joiden kokemuksista ja tuloksista on hyötyä myös muille toimijoille. 

Tieliikenteen turvallisuustoiminnan hankeavustus on tarkoitettu kunnille, kuntayhtymille ja voittoa tavoittelemattomille yhteisöille. Avustusta voidaan myöntää enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.

Tieliikenteen turvallisuuden hankeavustusta saaneet hankkeet 2020, 2019, 2018 ja 2017.

Liikuntapaikkarakentaminen 

Kuntien ja kaupunkien on mahdollista hakea tukea liikuntapaikkarakentamiseen Aluehallintovirastolta. Liikuntapaikkarakentamista tuetaan Suomessa veikkausvoittovaroilla, joista noin 20 000 000 euroa on suunnattu viime vuosina liikuntapaikkarakentamiseen. Avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista. 

Aluehallintovirasto päättää avustuksista, joiden kustannusarvio on enintään 700 000 euroa (alv 0 %) ja Opetus- ja kulttuuriministeriö yli 700 000 euron hankkeista. Myönnettävä avustus voi olla enintään 30 prosenttia hankkeen kustannusarviosta (alv 0 %), ei kuitenkaan enempää kuin 750 000 euroa. 

Kirja Pyöräilyratojen ja -reittien suunnittelusta ja rakentamisesta (maksullinen).

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallista kehittämisavustusta voi hakea useamman kunnan tai kaupungin yhteistyöhankkeeseen, jonka tavoitteena on eri ikä- ja väestöryhmien liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Huom! Liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustusta ei voi hakea yksittäisen tai yksittäisten kuntien paikallisiin hankkeisiin. 

Tutustu Liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustusta saaneisiin hankkeisiin Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.

Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset 

Kunnat ja kaupungit voivat hakea Liikunnallisen elämäntavan paikallista kehittämisavustusta, jonka myöntää Aluehallintovirasto. Tuki on tarkoitettu väestön liikkumista ja liikunnallisuutta lisääviin hankkeisiin, joissa huomioidaan erityisesti vähän liikkuvat.