Poljin 1/2018 on ilmestynyt!

Uusin Poljin-lehti johdattaa ajankohtaisiin pyöräilyasioihin pintaa syvemmälle ja tarjoilee makupaloja mm. tutkimusten, pyöräilykasvatuksen ja matkailun osalta. Lue lehden pdf-versio täällä.

Pääkirjoitus: Pyöräilykansa suomalaiset. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 77 suomalaisista pyöräilee ja säännöllisesti eli vähintään kerran viikossa peräti 45 prosenttia sulan maan aikaan. Mikä saisi pyöräilemään vielä enemmän? Eniten toivomuksia kohdistuu palveluiden sijoittumiseen ja parempiin olosuhteisiin. Ainakin laadukkaampaan pyöräilyinfraan kuntien katuverkolla on tarjolla kohta myös valtion tukea, kun uusi investointiohjelma käynnistyy jo tänä vuonna viiden miljoonan euron valtion aloituspotilla ja jatkossa sen rahoitustasoksi on määritelty 60 miljoonaa euroa vuodessa, josta valtion osuus on 50 prosenttia ja kuntien 50 prosenttia. Liikenneviraston valmistelussa oleva haku aukeaa alkusyksystä ja kaikkien pyöräilykuntien kannattaa olla valppaina sopivimpien investointihankkeidensa kanssa.

Pyöräily kasvaa – turvallisuus lisääntyy. Pyöräily on Helsingissä yhä turvallisempaa, kun pyöräilijöiden määrä kasvaa. Pyöräilyn turvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla yksisuuntaisia pyöräteitä ja risteyksissä väistämisvelvollisuus pitäisi selvitä risteyksen rakenteesta. Helsingin kaupunki selvitti pyöräliikenneonnettomuuksien syitä ja kuinka niiden määriä voitaisiin vähentää suunnittelun avulla. Tarkastelujaksona olivat vuodet 2007–2016.

Pyöräily valinnaisaineena. Pyöräretkiä uimarannalle, pyöräilyleikkejä ja pyöränhuoltoa – ei kuulosta aivan tavalliselta koulupäivältä. Siitä kuitenkin on kyse. Länsi-Tampereella sijaitsevassa Kaarilan koulussa on 5-6 -luokkalaisille valinnaisaineena pyöräily, kiitos aktiivisen luokanopettajan Aapeli Särkimäen. Särkimäki on pitkään seurannut, kuinka oppilaista valtaosa kulkee kouluun vanhempiensa kyyditseminä tai bussilla.

Pyöräilykasvatuksella lisää pyöräilyä? Luokasta liikenteeseen. Lasten pyöräilyvarmuus muodostuu kahdesta asiasta: pyöränkäsittelytaidoista ja liikenteessä liikkumisen taidoista. Molempia oppii parhaiten sinnikkäällä ja säännöllisellä harjoittelulla. Lasten pyöräilyn lisäämiseksi tarvitaan myös laadukkaat pyöräilyolosuhteet.

Avainasemassa lasten pyöräilyn edistämisessä ovat opettajat ja vanhemmat. Lasten pyöräily lisääntyy lähes huomaamatta, jos aikuiset sallivat lasten pyöräillä ja pyöräilevät lasten kanssa. ”Jos turvallinen pyöräily tarkoittaa sitä, että aikuinen pyöräilee lasten kanssa, miksi emme tekisi niin,” kysyy Sanna Ojajärvi ja tarjoilee meille kunnianhimoisen pyöräilyopetuksen mallin, jossa pyöräilyä opetellaan perusteellisen liikennekasvatusmateriaalin ja käytännön harjoitusten avulla ½ viikkotuntia vuodessa koko esikoulu- ja alakoulun eli seitsemän vuoden ajan. Pyöräilyn sisällyttäminen lasten ja koulujen arkeen ei vaadi ihmeitä. Ainoastaan aikuisten asennemuutoksen. Tämä artikkeli kannattaa jokaisen lasten pyöräilyn ystävän lukea!

Mitä tuore HLT kertoo pyöräilystä? Uusimman Henkilöliikennetutkimuksen mukaan pyöräily näyttää kokonaisuudessaan säilyneen lähellä aiempaa tasoa. Kukin suomalainen teki keskimäärin vuodessa 79 matkaa pyörällä. Matkojen keskipituus oli 3,3 kilometriä ja keskimäärin suomalaiset polkivat yli 260 kilometriä vuodessa. Alueelliset ja kuntien väliset erot ovat kuitenkin suuria ja esim. seniorikansalaisten pyöräily on lisääntynyt ja lasten pyöräily vähentynyt.

Pyörämatkailua Tunturiluonnossa. ”Sisällä Latvamajassa pyöräilijät saavat eteensä vastapaistetut lätyt, joihin on taiteiltu kermavaahdosta fatbike.” Talvipyöräilyn suosio nousee kohisten Ylläksellä. Huollettuja talvireittejä on jo lähes sata kilometriä. Pyöräilijöiden lisäksi näillä talvipoluilla kulkevat kävelijät ja lumikenkäilijät. Reitit kulkevat samoissa maisemissa kuin 330 kilometriä hiihtolatuja, joista Ylläksen tunturialue on tullut tunnetuksi. Ylläksellä ennustetaan etenkin talvipyöräilijöiden määrän kasvavan entisestään. Fatbike on selvästi tuonut tunturiluonnon lähemmäksi myös niitä ulkomaisia matkailijoita, jotka eivät lyhyellä lomallaan ehdi tai halua opetella hiihtämään. Pyörämatkailun nousua vauhditetaan Ylläksellä ansiokkaasti ja kasvupotentiaalia riittää, sillä pyöräilyn taitajia on maailmassa varmasti enemmän kuin murtomaahiihtotaitoisia.

Miten pyöräilykuntaa arvioidaan? Pyöräilykuntien verkoston ja WSP Finlandin kehittämä uusi kuntien pyöräilyoloja arvioiva työkalu, PyöräKompassi, on valmis. PyöräKompassia kehitettiin vuodet 2016-2017 yhdessä pilottikuntien kanssa. Tässä artikkelissa taustoitetaan arvioinnin maailmaa ja vertaillaan PyöräKompassia Ruotsin ja Hollannin vastaavien työkalujen kanssa, jotka ovat toimineet osittain myös PyöräKompassin esikuvana.