Perhe-Poljin on ilmestynyt!

Pyöräily sallittu! Poljin-lehden erikoisnumero käsittelee lasten ja perheiden pyöräilyn edistämistä sekä niiden monia riemastuttavia ilmenemismuotoja. Millaisia pyöriä, asenteita, toimenpiteitä ja minkälaista liikenneympäristöä tarvitaan, jotta pyöräily on houkutteleva kulkutapa erityisesti lasten ja perheiden näkökulmasta. Samalla toki tehdään omin voimin liikkumiseen kannustavia olosuhteita kaikille. Lehden pdf-versio täällä.

Tarjolla on paljon käytännön tietoa, tarinoita ja henkilökuvia sekä laajempaa kokonaiskuvaa siitä, mihin suuntaan perheiden, lasten ja tavaroiden kuljettamiseen liittyvän pyöräilyn osalta ollaan menossa. Lue ja avarra maailmankuvaasi pyöräilyn monista mahdollisuuksista! 

Pääkirjoitus: Perhepyörien paluu. Tavarapyörät ovat jälleen vuosikymmenten tauon jälkeen tuttu näky eurooppalaisten kaupunkien kaduilla. Toisin kuin 1920-luvulta 1960-luvulle ulottuneella tavarapyörien ensimmäisellä valtakaudella, tällä kertaa satulassa istuu useimmiten lapsiaan päiväkotiin polkeva äiti tai isä, mukanaan pari ostoskassia ja kenties kyydistä kurkistava koira. Kätevyytensä ja nopeutensa ansiosta tavarapyörien potentiaalisin käyttäjäryhmä ovat juuri lapsiperheet.

Kolumni: Lapsella on oikeus pyöräillä. Lapset oppivat pyöräilemään mm. potkupyörien ansiosta entistä aikaisemmin ja toisaalta meillä on edelleen järkyttävä määrä kouluja, jotka kieltävät tai rajoittavat lasten pyöräilyä. Sanna Ojajärvi ruotii lasten pyöräilyyn kasvattamista, rajoitusten kyseenalaistamista ja olosuhteiden kehittämistä rakentavalla ja ratkaisuhakuisella otteella. Lasten ehdoilla toteutettu liikenneympäristö on miellyttävä ja toimiva kaikille.

Vapaus, läheisyys ja kestävyys – perhepyörät muuttavan maailmaa paremmaksi. Martti Tulenheimon artikkeli kertoo kiehtovan tarinan tavara- ja perhepyörien noususta ja ilmiön taustoista sekä tarjoaa paljon käytännön esimerkkejä erilaisiin kuljetusratkaisuihin yksilön, perheen tai vaikka logistiikkayrityksen näkökulmasta. Myös ympäristövaikutukset ja rehellisyyden nimissä perhepyörien huonotkin puolet tulevat tutuiksi. Helpoin ratkaisu on pitkään ollut hankkia auto, mutta perhepyörät ovat muuttaneet tilannetta. Perhe-elämä ilman autoa tai vain yhden auton kanssa ei suinkaan tarkoita pelkästään luopumista jostain tai jäämistä jostain paitsi. Arki sujuu hyvin, kunhan lasten kuljettamiseen on toimiva ratkaisu. Tavarapyörän tai pyörän peräkärrynhankinta on parhaimmillaan täydellinen ratkaisu.

Perhepyöräilijöiden henkilökuvat. Neljä erilaista perhepyöräilijän profiilia ja tarinaa siitä, miten perhepyörä on muuttanut arkea ja elämää.

Jenni Milonoff, Helsinki. ”Äiti jaksaa – polje, polje!”, kannustavat laatikkopyörän kyydissä istuvat pojat, kun Jenni Milonoff polkee mäkeä ylös Helsingin Kalliossa. Milonoffien pyörä koeajettiin siten, että Jennin mies, Tunna, istui kyytiin ja Jenni polki. Pyörässä ei ole sähköjä, mutta sellaiseksi se on alun perin suunniteltukin – toimimaan ketterästi lasten ja tavaran kuljettamiseen.

Erika Taube, Oulu. Oululaisen Erika Tauben perheessä Nihola-tavarapyörästä on tullut hyvin rakas. Se on kätevä ja suloinen, kuin toinen koira. Elämää ilman Niholaa ei osaa enää edes oikein ajatella. Nihola on korvannut Erikan perheessä jopa suurimman osan arkiautoilusta.

Andreas, Kuopio. Lasten kuljettamisen lisäksi Andreaksen perheessä kauppareissut hoidetaan pyörällä. Ison pyörän laatikkoon mahtuu farmariautollisen verran tavaraa. Ykkösauto myytiin puoli vuotta sen jälkeen, kun pyörä tuli taloon. Nyt kakkosautokin saa mennä. Tilalle tulee pian kakkostavarapyörä, sillä perhe aikoo vaihtaa myös kakkosautonsa toiseen perhepyörään.

Osmo Puuperä, Helsinki. Pyörän peräkärry on Osmon ja Anun perheessä käytössä joka päivä niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Kärrystä on tullut iso osa perheen liikkuvuutta. Se on samalla ajallisesti tehokas ja hyvää treeniä. Monia voi jännittää olla liikenteessä kahden lapsen kanssa pyörällä, mutta Osmo kertoo, että peräkärryn kanssa oppii ennakoimaan tuplasti tai triplasti enemmän kuin auton kanssa. Autoilijat antavat yleensä aina tietä ja huomioivat, että kyydissä on lapsia.

Pyöräilyn iloa päiväkodeissa. Mitä lasten kanssa pyöräily edellyttää aikuisilta? Asennetta, asennetta ja asennetta. Ja huolellista suunnittelua. Lapset oppivat pyöräilemään ja liikkumaan liikenteessä, kun heidän kanssaan pyöräillään ja liikutaan liikenteessä. Pyöräilevissä päiväkodeissa tehdään tärkeää työtä lasten liikkumisen valmiuksien lisäämiseksi. Lasten ja perheiden kulkutapojen rajoittamisen sijaan olisi paljon tärkeämpää lisätä varhaiskasvatuksen ja peruskoulun pyöräily- ja liikenneopetusta.

Pyöräily päiväkodin normina. Onko normaalia, että päiväkodin johtaja tulee tunturin huipulla hiihtoretkeileviä lapsia vastaan paksupyörällä? Pyöräily voi perheessä ja päiväkodissa olla parhaimmillaan osa sekä arkea että juhlaa. Matti Hirvosen omakohtaiset kokemukset jokapäiväisestä pyöräilystä päiväkotiin 2-5 vuotiaiden lasten kanssa neljänä vuodenaikana ovat rohkaisevia. Erittäin arvokkaana tukena oli päiväkotiyhteisön pyöräilymyönteinen asenne ja pienet käytännön asiat. Jo ensimmäisissä infotilaisuuksissa ja vanhempainilloissa puhuttiin paljon pyöräilystä ja miten siitä saadaan sujuva osa kunkin perheen päivittäistä matkaketjua. Tämän seurauksena erilaiset perhepyöräilyn yhdistelmät rullasivat riemukkaasti aamuisin ja iltapäivisin. Lisäksi järjestettiin yhteisiä pyöränhuoltopäiviä ja suosittuja kaikille sopivia pyöräretkiä, joissa onnistumisen elämyksiä saivat niin lapset kuin vanhemmatkin.

Tampereen pyörälainaamotoiminta. Tampereella kokeiltiin pyörälainaamoa ja innostettiin näin lapsiperheitä polkimille. Palaute kokeilusta oli rohkaisevaa: sähköpyörät ratkoivat pyöräilyyn liitettyjä ongelmia ja lastenkuljetusten haasteita. Lainaamokokeiluun valittiin mukaan 17 päiväkotia eri puolilta kaupunkia. Päiväkotien valintaa edelsi kaikille päiväkodeille suunnattu kysely, jossa kartoitettiin vanhempien kiinnostusta kokeiluun, logistisia ongelmia ja pyöräilyn kasvupotentiaalia.

City Changer Cargo Bike. Pyöräliikenteen edistäjien eurooppalainen yhteenliittymä European Cyclists’ Federation (ECF) käynnisti syyskuussa kolmevuotisen City Changer Cargo Bike -hankkeen. Tavoitteena on nostaa perhe- ja tavarapyörät valtavirran tietoisuuteen sekä löytää keinoja, joilla sekä kuluttajat että yritykset voivat aiempaa helpommin hankkia tavarapyöriä. Hanke kysyy suoraan sekä kaupungeilta että yrityksiltä, mitä sellaisia tarpeita eri kaupungeissa ja yrityksissä on, joihin tavarapyörä voisi olla toimiva ratkaisu.

Näkökulma: Tavarapyörät sujuvoittavat kaupunkiliikennettä. Myös autokaupunki tarvitsee muita liikennemuotoja rinnalleen. Jokainen asukas, joka valitsee jonkin muun kulkuvälineen kuin auton, tekee samalla palveluksen kaikille niille, jotka eivät voi, kykene tai halua liikkua muilla keinoin kuin autolla. Jotta vanhemmat voivat kuljettaa pyörällä kaikkein kalleimpiaan, väylien on oltava turvallisia. Pyöräväyliä on voitava käyttää myös perhepyörällä. Lasten kuljettamista varten suunnitellut laatikkopyörät tarvitsevat enemmän tilaa kuin pyörien käyttöön on tähän asti suotu.